Monet organisaatiot olettavat, että jaottelu tarjoajaan tai käyttöönottajaan on kertaluonteinen: järjestelmä hankitaan jostakin, ja sillä organisaationne rooli on määritelty. Käytännössä asia on monivivahteisempi. Roolinne suhteessa tekoälyjärjestelmään riippuu siitä, mitä sillä tehdään, ei siitä, mistä järjestelmä on peräisin. Sama organisaatio voi olla yhden järjestelmän suhteen käyttöönottaja ja toisen suhteen, kenenkään sitä erikseen nimeämättä, tarjoaja.
Keskeinen kysymys ei ole se, kuka järjestelmän on rakentanut, vaan kuka sen tuo markkinoille tai ottaa käyttöön omalla nimellään. Organisaatio, joka hankkii valmiin tekoälyjärjestelmän ja käyttää sitä omassa prosessissaan, on tavallisesti käyttöönottaja. Kun sama organisaatio muokkaa järjestelmää, kehittää sitä edelleen, uudelleennimeää sen tai tarjoaa sen omalla nimellään muille, tämä kuva muuttuu. Myös mallin hallinnan aste vaikuttaa asiaan: kuka päättää, millä datalla mallia koulutetaan, kuka määrittää parametrit, kuka kantaa vastuun järjestelmän toiminnasta tuotantokäytössä. Näihin kysymyksiin ei vastata kertaalleen hankintavaiheessa, vaan ne pysyvät relevantteina niin kauan kuin järjestelmä on käytössä.
Organisaation rooli ei siis ole pysyvä leima, vaan tosiasiallisen käytön lopputulos. Tämä tarkoittaa, että sisäiset muutokset — olemassa olevan järjestelmän uusi sovelluskohde, oman IT-osaston tekemä muokkaus, tekoälytoiminnon edelleentoimittaminen asiakkaalle tai tytäryhtiölle — voivat muuttaa jaottelua ilman, että asiasta on tehty muodollista päätöstä. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa ja millä hetkellä rooli todella muuttuu, käsitellään tarkemmin sivulla hetki, jolloin roolinne suhteessa tekoälyjärjestelmään muuttuu. On tärkeää huomata, että tätä muutosta ei usein havaita, koska se tapahtuu osastotasolla, kaukana siitä, missä politiikkaa laaditaan.
Kysymys siitä, oletteko tarjoaja tai käyttöönottaja, ei ole itsenäinen kysymys. Se kytkeytyy kysymykseen siitä, minkä riskitason sovellus edustaa, ja siihen, kuuluuko sovellus sääntelyn soveltamisalaan. Järjestelmä, joka otetaan käyttöön käyttöönottajan roolissa matalan vaikutuksen sovelluksena, voi vaatia erilaista käsittelyä kuin tilanne, jossa sama organisaatio muokkaa järjestelmää edelleen ja siirtyy siten lähemmäs tarjoajan roolia. Mitä korkeampi riskitaso käytännössä tarkoittaa organisaatiolle, kuvataan sivulla mitä korkea riskitaso tarkoittaa omalle organisaatiolle. Kaikki sovellukset eivät myöskään kuulu samojen vaatimusten soveltamisalaan; mitkä sovellukset jäävät sen ulkopuolelle ja mistä se riippuu, käsitellään sivulla mitkä sovellukset jäävät soveltamisalan ulkopuolelle.
Syy, jonka takia tämä jaottelu jää monille organisaatioille epäselväksi, ei ole sääntöjen puuttuminen. Ajantasainen teksti ja tarkat kriteerit löytyvät muualta, eikä tämä kirjoitus muuta niitä. Ongelma on tätä edeltävässä vaiheessa: jotta tiedettäisiin, mikä rooli on sovellettavissa, on ensin tiedettävä, mitä tekoälyjärjestelmiä on tosiasiallisesti käytössä, kenen käytössä, ja missä määrin niitä on muokattu. Tällainen inventaario puuttuu useimmista organisaatioista. IT:n virallisesti hyväksyttyjen työkalujen luettelo harvoin kuvaa sitä, mitä todellisuudessa käytetään. Osastot ottavat työkaluja käyttöön, muokkaavat malleja omalla datalla tai rakentavat tekoälytoiminnon sisäiseen prosessiin, eikä tätä kirjata missään keskitetysti. Sen, joka haluaa tietää, on organisaatio tarjoaja tai käyttöönottaja, on siis ensin selvitettävä, mitä on käytössä — ja tähän kysymykseen ei vastata toimintaohjeella, vaan inventaariolla, joka uskaltaa kysyä ihmisiltä, mitä he käyttävät, ilman että siitä seuraa tilinteko.
Koska organisaation rooli voi muuttua ilman muodollista päätöstä, on hallitukselle ja valvojille tärkeää, että raportointi mukautuu tähän. Hallintotapa, joka perustuu staattiseen rooliasetteluun, jää huomaamatta hetken, jolloin sisäinen muutos tosiasiallisesti siirtää organisaation toiseen asemaan. Miten tekoälypolitiikka voidaan laatia niin, että se tekee tällaiset muutokset näkyviksi sen sijaan, että se peittäisi ne, ja että sitä todella lukee se, joka siitä vastaa, käsitellään sivulla tekoälypolitiikka, joka vastaa käytäntöä kaappiin unohtamisen sijaan.
Kysymys siitä, onko organisaationne tarjoaja tai käyttöönottaja, koskee vastuuta ja velvoitteita. Se ei vielä kerro mitään siitä, mitä tekoäly merkitsee itse työlle: mitkä tehtävät se ottaa haltuunsa, muuttaa tai tukee. Tämä kysymys liittyy suoraan roolin määrittelyyn, mutta vaatii erilaisen näkökulman — ei hallintoon, vaan työn sisältöön. FTE TO AI:n työscan laskee tehtäväkohtaisesti, minkä osan työstä tekoäly voi ottaa haltuunsa, riippumatta siitä, missä roolissa organisaatio on suhteessa taustalla olevaan järjestelmään.
Vraag maar. Governance begint bij weten wat er draait — ook wat niemand heeft goedgekeurd.
Answers come from this site’s knowledge base. Not tailored advice, and not a scan of your company.